Elokuvakulttuuriyhdistys Arkadin jatkaa itsenäisyyspäiväelokuvien sarjaansa Sulevi Peltolan ohjaamalla, tähänkin ahneutta ja keinottelua seuraavan taloudellisen ja henkisen romahduksen aikaan niin hyvin sopivalla Eino Leino-filmatisoinnilla Pankkiherroja (1993). Pääosissa näyttelevät Matti Pellonpää & Lasse Pöysti.

Tervetuloa!
Kari Pirhonen, Arkadin ry:n ohjelmistosuunnittelija

Aika: 6.12.2011 kello 15.00.
Paikka: Andorra (Eerikinkatu 11).
Vapaa pääsy.

Kiitokset:
Eerikinkadun kulttuuriravintolat, Like/Tommi Tukiainen, Yleisradio

Lauri Timonen: Pankkiherroja

Eino Leinon julma, tyyliltään jonnekin Kafkan ja Gogolin puoliväliin sijoittuva satiiri muistuttaa avointa sotatilaa. Rahamaailman likaviemäreitä henkilökohtaisen riskinoton äärirajoilla koluavien bisnesmiesten kohtalot päättyvät toistuvasti yksinäisiin pistoolinlaukauksiin, aivan kuin samaa ikiaikaista ja ennalta määrättyä kaavaa noudattaen.

Hämmentävintä ja pelottavinta Pankkiherroissa (1914) on tarinan täydellinen ajattomuus. Vuoden 2011 perspektiivistä on helppoa aistia Islannin, Kreikan, Irlannin tai Italian tilanteille ominaiset taustarakenteet. Vastaavasti Leinon päähenkilöiden seksuaalisesti ja päihteidenkäytöllisesti holtiton hummaaminen tuo auttamattomasti mieleen Wall Streetin – ”rahan ja vallan kadun” – keinottelijoille tyypillisen kokaiinin ja prostituoitujen tarjoamien hetkellisten hurmosten unitilan, jossa illuusio ja itsepetos ovat nielaisseet sisuksiinsa kaiken todellisuudentajun ja lopulta ihmisyydenkin.

Leinon keskushenkilö Antti Puuhaara on häivyttänyt itsestään kaikki talonpoikaisesta syntyperästä muistuttavat piirteet. Keplottelun ja likaisen laskelmoinnin lähes symbioottiseksi oheisilmiöksi kasvaa pian myös erotiikan ja syrjähyppyjen syöksykierre, joka ajaa aviossa olevan perheellisen miehen yhä syvempään turmioon.

Leino kirjoittaa:
”Pankissa hän oli sama säntillinen, täsmällinen virkamies kuin ennenkin, mutta päivä päivältä aina haluttomampi ja ikävystyneempi, toimien yhä enemmän ikään kuin ulkopuolelta itseään. Hänen henkinen painopisteensä alkoi siirtyä vitkaan ja varmasti sinne, minne jo heti oli siirtynyt hänen aistillisensa. Erotiikka sai yhä suuremman vallan hänessä. Hän, joka oli ollut niin monta vuotta naimisissa, huomasi nyt vasta, ettei hän vielä tähän saakka ollut tiennyt, mitä todellinen, hillitön, pakanallinen rakkausnautinto olikaan…Tähän mädätyksen maailmaan, tähän saastaisten intohimojen pohjattomaan kuiluun ja pyörteeseen syöksyi Antti nyt kaikkine irtipäässeine aisteineen ja nautintohaluineen aina syvemmälle.”

Fennian, Kämpin ja Catanin kabinettien varjomaailmat vetävät lopulta syntiset ja paatuneet sielut mukaansa, yksi kerrallaan, mutta rattoisat kokkapuheet ja kosteaa täyteyttään loiskuvat maljat alkavat kohta osoittaa hedonistisissa nautiskelijoissaan myös myrkytyksen oireita. Pian on enää mahdotonta erottaa narria yli-ihmisestä ja hellyyttä petomaisuudesta. Ja kaiken temmeltämisen varjossa lähestyy myös ratkaisun viimeiset avaimet sisältävä yhtiökokous…

Alkuperäisen kirjan alaotsikko – ”Kuvaus nykyaikaisesta suomalaisesta liike-elämästä” – pitää yhä tänäkin päivänä kutinsa. Sulevi Peltolan vuonna 1993 ohjaama yhdeksänosainen televisiosarja hyödyntää kerronnassaan noihin aikoihin vielä uudenkarheaa taustakuvatekniikkaa, jossa henkilöt elävät keskellä vanhoista arkistofilmeistä luotua helsinkiläismaisemaa.

Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään ”entisistä ajoista”, sillä kulisseista ja talojen seiniltä saattavat välillä kurkistaa esimerkiksi alati ajankohtaisen Paavo Väyrysen juonikkaan kehäketun kasvot.

Vanhan tekstin ja modernin kerrontaratkaisun välinen ristiriita tuottaa Peltolan sarjaan kiehtovan kokonaismaailman, joka tukee ennemminkin päähenkilön harhaista ja moniaalle polveilevaa mielenmaisemaa kuin luo varsinaista autenttista aikalaistunnelmaa. Kertojahahmona toimii Lasse Pöysti ja varsinaisessa pääroolissa seikkailee Eino Leinoa suuresti ihaillut Matti Pellonpää, jonka yhdeksi viimeisistä töistä Pankkiherroja jäi. Sähköisissä kulisseissa luontevasti eksyneenä hahmona huojuva näyttelijä tuo tulkintaansa aitoa kalpeutta ja rappion vimmaa.

Aki Kaurismäki on todennut tästä roolityöstä: ”…Peltsi on siinä aivan maaginen. Se ikään kuin leijailee. Viimeisinä aikoinahan Peltsin yhtäläisyydet Toivo Mäkelään lopullisesti paljastuivat…”

Kaupunkimaiseman kalvas valo toreineen, kujineen ja satamineen muodostuu oivalliseksi kulissiksi tälle hiipimällä toteutetulle kujanjuoksulle, jossa riemun ja remuamisen lunnaat odottavat mahdollisesti jo seuraavan kulman takana ensimmäisen viivästyneen maksuerän suorittamista ja liike-elämän kapea ja nihkeä moraali astuu huoletta ja huomaamatta suoraan Leinon kuvaamista viime vuosisadan alun tunnelmista sekä 1980-luvun bisneshurmoksen aiheuttamiin katkeriin, paljonkin nähneitä silmiä kirveleviin jälkihöyryihin, että – paradoksaalista kyllä – myös suoraan vuoden 2011 itsenäisyyspäiväänsä viettävän globalisoituneen Suomen kapitalistiseen ytimeen.

Eino Leinon, Lauri Timosen ja muiden lähteiden pohjalta.

Prieš parskrendant į žemę / Before Flying Back to Earth

Vaikka pääkaupunkiseudulla järjestetään lähes päivittäin erilaisia elokuvakulttuuritapahtumia yllättävän moni eurooppalaisen elokuvan ylistetyimmistä ja kiinnostavimmista tuotoksista jää täällä näkemättä.

Tästä hyvä esimerkki on arvostetun Directors Guild of America-palkinnon saanut (“Outstanding Directorial Achievement in DOCUMENTARY”) ja muutenkin ympäri maailmaa kultaa ja kunniaa kerännyt Before Flying Back to the Earth.

Kolmannen liettualaisen elokuvan viikon aluksi 28.11. Helsingin ensi-iltaansa tuleva ja ylipäänsä Suomessa ensimmäisen tai toisen kerran esitettävä Before Flying Back to the Earth on koskettava mutta ei kosiskeleva kuvaus syöpäosaston lapsista, joita jokaisessa kuvassa teknistä taituruuttaan osoittava ohjaaja Arunas Matelis kohtelee sellaisella herkkyydellä ja hienotunteisuudella, että nopeasti katsoja alkaa suhtautua noihin urheisiin, sairaala-arjen ja sytostaattihoitojen keskellä usein koko lyhyen elämänsä viettäviin pikkupotilaisiin kuin omiin perheenjäseniinsä.

Toisin kuin Suomi, Liettua ei kuitenkaan ole pelkkä yhden elokuvaohjaajan maa. Kun toimittaja Timo Malmi kirjoitti muutaman vuoden takaisessa Filmihullu-lehdessä nuoremman polven tekijöistä, joihin on liitettävissä termi “auteur” ja joiden tuntemusta hän piti osana taistelevaa elokuvasivistystä, yksi tekstissä nimetyistä olikin baltialaisen elokuvan supertähti Sharunas Bartas.

Hänen esitämme ajankohtaisen mafia-odysseian Eastern Drift. Pariisissa, Vilnassa ja Moskovassa kuvatun tarinan pääosassa on Bartasin itsensä näyttelemä Gena, kyyninen mutta romanttinen huumediileri, joka turhaan etsii Sasha-huoransa kanssa onneaan juhlapuheissa niin solidaarisessa mutta todellisuudessa vain vahvimman voimaan uskovassa viidakossa, jonka nimi on Eurooppa.

Liettuaviikon kolmas ja neljäs elokuva sijoittuvat molemmat neuvostoaikaan mutta aihetta hieman erilaisista näkökulmista lähestyen. Lähes kaikki liettualaiset elokuvapalkinnot poiminut Vortex on kertomus sirpin ja vasaran kalskeessa eläneestä sukupolvesta, jonka jokainen jäsen vaikuttaisi degeneroituvan omalla tavallaan. Nykyelokuvalle harvinaisesti Vortex on mustavalkoinen, koska ohjaaja Gytis Luksasin mielestä kaikki muut värit ovat Neuvostoliittoa kuvatessa tarpeettomia.

Kansainvälisesti noteerattu The Balcony puolestaan tiivistää aiheensa johonkin Googlen karttapalvelusta tuskin löytyvään pikkukaupungin kerrostaloon. Aikuisilla on vaikeuksia elämässä ja parisuhteissa mutta lapset eivät kuitenkaan lannistu vaan etsivät maailmasta sitä kauneutta mikä sieltä vielä ehkä on löydettävissä.

Kari Pirhonen, Arkadin ry:n pj

Liettuaviikon aikataulu:
Ma 28.11.2011 kello 18.00: Arunas Matelis: Before Flying Back to the Earth (52 min, 2005)
Ma 28.11.2011 kello 19.15: Gytis Luksas: Vortex (140 min, 2009)
Ke 30.11.2011 kello 18.00: Sharunas Bartas: Eastern Drift (111 min, 2010)
Ke 30.11.2011 kello 20.15: Giedre Beinoriute: The Balcony (2008, 48 min.)

Esitykset Andorrassa (Eerikinkatu 11)
Vapaa pääsy.
Tekstitys englanniksi.
Järjestäjät pidättävät oikeuden muutoksiin

www.donelaitis.fi
www.arkadin.wordpress.com

Tapahtuman järjestävät:
Donelaitis-seura & Arkadin-elokuvakulttuuriyhdistys.

Kiitokset:
Liettuan suurlähetystö, elokuvien oikeuksien omistajat, Craft Finland Oy, Markku Eriksson, Eerikinkadun kulttuuriravintolat.

Illan aloittaa Tomi Leppäsen Bulat Okudzava-konsertti, joka tekee kaikille tiettäväksi, miksi Okudzava on Vladimir Vysotskin rinnalla kaikkien aikojen suosituin ja tunnetuin neuvostoliittolainen trubaduuri. Okudzavan venäläistä kansanrunoutta ja ranskalaista chansonia yhdistävät, tavallisista ihmisistä tavallisilla sanoilla kertovat laulut kulkivat ensin suusta korvaan kunnes saavuttivat sellaisen aseman, että jopa puolueen oli kumarrettava niiden edessä.

Illan päättää rautalankaa ja suomalaisvenäläistä iskelmämelankoliaa elämää suuremmassa paketissa tarjoava Aleksi Aava Band, joten ”laitetaan soitto soimaan, kannat kattoon ja jengi joraamaan!”

Vuonna 1969 ensimmäisen elokuvansa ohjannut Anssi Mänttäri on niitä harvoja suomalaisia elokuvan tekijöitä, joihin yhdistettynä termi “auteur” kuulostaa muultakin kuin ranskalaiselta pierulta.

Arkadin-elokuvakerhon, Risto Jarva-seuran ja Kansallisen audiovisuaalisen arkiston yhteinen Filmisoturi – Anssi Mänttäri 40 vuotta elokuvan etulinjassa-viikonloppu  15.5.-16-5.2009 todistaa Mänttärin merkityksestä niin elokuvien kuin keskustelujenkin kautta.

Tapahtumaan saapuvat vieraiksi mm. Matti Ijäs, Heikki Katajisto, Timo Linnasalo, Pauli Pentti, Paavo Piskonen, Martti Suosalo ja Markku Toikka. Ravintola Dubrovnikissa järjestettävässä pääjuhlassa musiikista vastaavat Monna Kamu ja Ilmo Peitso, Aleksi Aava Band sekä 50-vuotisjuhlakonserttinsa soittava Anssi Mänttärin Yhtye. Viikonlopun jälkeen Mänttäri-elokuvien sarja jatkuu elokuvateatteri Orionissa aina heinäkuun loppuun asti (elokuvaesittelyt: Orion-katalogi 2/2009 ja www.kava.fi).

Markku Varjolaa lainaten “Anssi Mänttärin curriculum vitae muodostaa epävirallisen ja epämuodollisen, mutta samalla tarkan ja arvokkaan ajankuvan Suomesta.”

Samalla Mänttäri on mies, joka toi rock’n rollin suomi-filmiin; vaihtoi ladot kapakoihin,  modernisoi elokuvan kielen ja ylipäänsä tavan tehdä elokuvaa sekä kykeni ja kykenee käsittelemään myös yhteiskunnallisia ja sosiaalisia kysymyksiä, kuten köyhyyttä ja yksinäisyyttä, itseironisesti ja satiirin keinoin vain sanottavan kannalta oleelliseen kaiken huomionsa keskittäen. Mänttärin elokuvat poikkeavatkin valtavirroista ja genreistä, pilkkaavat tukintoja ja tendenssejä, ovat aina omanlaisia ja omannäköisiä, rajattomassa rohkeudessaan ja loputtomassa kokeilunhalussaan ainutlaatuisia suomalaisen elokuvataiteen mestariteoksia.

Ohjaamisen ja käsikirjoittamisen ohella Anssi Mänttäri on toiminut Reppufilmin ja  Filmiauerin toimitusjohtajana sekä Villealfan tuotantopäällikkönä ja kansainvälistäkin mainetta saavuttaneiden elokuvan tekijöidemme opettajana. Tästä viimeisestä muistuttaa Koeputkessa Anssi Mänttäri-seminaariin sisältyvä elokuvakulttuurihistoriallinen harvinaisuus, Timo Linnasalon koostama Kuningas lähtee Ranskaan-elokuvan kuvauspäiväkirja. Tämän lisäksi  Mänttäri on (mm.) näytellyt lukuisissa elokuvissa, viimeksi edellä mainitun seminaarin aluksi esitettävässä Lauri Timosen Jeanne d´Arcissa, jossa Mänttäri luo yhden noista hänen omista elokuvistaan tutun “valkopukuisen harhailijan”, jonka on vaikea löytää paikkansa maailmasta, jos hän sitten sitä edes haluaa löytää.

K.P.

OHJELMA:

15.5.2009 (Orion)

16.45: Morena (1986, 64 min.) – vieraina Heikki Katajisto ja Paavo Pentti
18.45: Salama (1986, 50 min.) ja Kello (1984, 67 min.) – vieraana Paavo Piskonen
21.15: Rakkauselokuva (1984, 73 min.) – vieraana Markku Toikka

16.5.2009 (Orion)

14.45: Muuttolinnun aika  (1991, 95 min.) ja Siihen aikaan kun isä lipputangon osti (1995, 6 min.) – vieraana Timo Linnasalo
16.45: Palkkasoturi (1997, 75 min.) – vieraina Martti Suosalo ja Olli Vesala

16.05.2009  (Andorra ja Dubrovnik)

19.30: Lauri Timosen Jeanne d´Arc (2008, 22 min.)
19.54: Koeputkessa Anssi Mänttäri. Seminaarissa analysoidaan Mänttärin elokuvia parhain käytettävissä olevin voimin ja katsotaan välähdyksiä Timo Linnasalon leikkaamasta Kuningas lähtee Ranskaan-elokuvan kuvauspäiväkirjasta
21.00: Laulaa Monna Kamu, säestää Ilmo Peitso
21.30: Anssi Mänttärin Yhtyeen 50-vuotisjuhlakonsertti
Sessio 1: AMY esittää Asko Mänttärin säveltämää musiikkia Anssi Mänttärin elokuviin
Sessio 2: AMY vaihtaa jamille
23.00: Aleksi Aava Band
Ohjelmassa valkokankaalta ja levylautaselta tuttua iskelmämusiikkia

Liput:
Orion: 4 euroa klubikortilla ja 5 euroa ilman klubikorttia
Andorra ja Dubrovnik: vapaa pääsy

Järjestäjät pidättävät oikeuden muutoksiin.

Kiitokset: Like/ Tommi Tukiainen

Lisätietoja:
www.arkadin.fi
www.ristojarvaseura.fi
www.kava.fi

Alussa oli Aatami ja Eeva, sitten mies ja elokuvakamera. Tästä lähtökohdasta ponnistaen elokuvakulttuuriyhdistys Arkadin laajentaa toimintaympäristöään Helsingin lähiöihin varusteinaan 16 mm:n projektori, valkokangas ja nippu filmikeloja. Omalta osaltaan Klassikoita lähiöihin-viikonloppu siis muistuttaa ajasta, jolloin elokuva eli siellä missä ihmisetkin ja kulttuuritapahtumia järjestettiin muuallakin kuin palatseissa ja ydinkeskustassa.

Elokuvien lisäksi Klassikoita lähiöihin -viikonloppuun sisältyy kaksi konserttia: Tekno-Potemkinissa Jani Purhonen (laptop), Lauri Kivelä (syntetisaattori) ja Ville Vaarne (muut äänitehosteet) seilauttavat Sergei Eisensteinin 2000-luvulle. Aleksi Aava Bandin rautalankamusiikki puolestaan täyttää salin salatulla surulla ja elämää suuremmilla iskelmillä.

Huolellisen kenttätyön jälkeen “elokuvateattereiksi” on valittu lähiökulttuuritapahtumissa aina aktiivisesti mukana oleva Kontulan Wenla, mitä aristokraattisimman katseluympäristön takaava Malmin Malmintorin salonki ja sikaarihuone, valkokankankaan ja tanssilattian luonnollisesti tarjoava Puistolan Domino sekä aidon lähiötunnelman luova Myllypuron Kummisetä. Näiden lisäksi elokuva viedään perjantain ja lauantain aikana satunnaisesti valittaviin paikkoihin tyyliin ”ex tempore.”

Panssarilaiva Potemkinin tavoin kaikki esitettävät elokuvat ovat keveitä, kestäviä ja ajatuksia herättäviä, kuten Chaplinin poika. Koska Arkadin on myös raittiusyhdistys, yksi viikonlopun teemoista on liiallisen alkoholinkäytön vaaroista muistuttava elokuvasarja Olutta ja slapstickia. Kotimaisista klassikoista mukaan on valittu suomalaisen elokuvan ja Åke Lindmanin (11.1.1928 – 3.3.2009) näyttelijäntyön hienoimpiin saavutuksiin lukeutuva Valkoinen peura.

Kaikki kopiot 16 mm. Esityksiin on vapaa pääsy.
Ohjelma:

Pe 27.3, kello 16.00: Ravintola Kummisetä (Myllypuron ostoskeskus): Charles Chaplin: Hiljainen katu & Erik Blomberg: Valkoinen peura

Pe 27.3, kello 21.00: Ravintola Wenla (Kontulan ostoskeskus): Sergei Eisenstein: Panssarilaiva Potemkin; säestys Jani Purhonen (laptop), Lauri Kivelä (syntetisaattori) ja Ville Vaarne (muut äänitehosteet). Alkukuvina Kännissä ja Charles Chaplinin Siirtolainen

La 28.3, kello 16.00: Ravintola Malmintori (Viljatie 4): Olutta ja slapstickia: W.C.Fields: Kohtalokas tuoppi, Ohukainen ja Paksukainen: Iloiset kaverit & Charles Chaplin: Parantola

La 28.3, kello 19.00: Ravintola Domino (Ajurinaukio 5): Charles Chaplin: Chaplinin poika

La 28.3, kello 21.00: Ravintola Domino: Aleksi Aava Band

Kiitokset: Aleksi Aava Band/Ray Rummukainen, Markku Eriksson, Riitta Häkälä, Kava/Mirkka Maikola & Tommi Partanen, Jaakko Karhunen, Asko Keränen, Lauri Kivelä, Like/Tommi Tukiainen, Veli-Pekka Makkonen, Oulun elokuvakeskus/Eero Leiviskä, Jani Purhonen, Esa Pälve, Ravintola Domino, Ravintola Kummisetä, Ravintola Malmintori, Ravintola Wenla, Suomen kulttuurirahasto, Suomi-Filmi, Suomi-Venäjä-seura/Merja Jokela, Antti Suonio, Harri Tuominen, Ville Vaarne

Puipa uudemmasta tuotannosta esitämme niin ikään historian kautta nykyaikaa heijastavan teoksen Elze´s Life (Elze iz Gilijos, 2000. 128 min. 35 mm.). Nyt tapahtumapaikkana on 1800-luvun puolivälin Preussi ja teemoina rakkaus, kosto ja anteeksiantaminen. Kuten kautta Puipan tuotannon, elokuvan tekninen toteutus on korkeinta eurooppalaisinta tasoa, ja preussilaisen kalastusmagnaatin ja köyhän liettualaisen kalastajan ja tämän tyttären tarinoista on luettavissa kulttuurien ja kansojen välinen törmäys ja ristiriita.

Olisi ehkä liioittelua kutsua Marionas Gedrisin Herkus Mantasta (1972. 144 min. 35 mm.) liettualaisen elokuvan Conan barbaariksi tai Aleksanteri Nevskiksi. Kyseessä on kuitenkin liettualaisen elokuvan suuri klassikko, miekan sälkettä, joukkokohtauksia  ja yhteiskunnallisuutta sisältävä kertomus teutoneja vastaan 1200-luvulla nousseesta vapaustaistelijasta ja Liettuan kansallissankarista Herkus Mantasista, joka tunnetaan myös nimillä Herkus Monte, Hercus ja Henricus Montemin. Elokuva kertaa yksityiskohtaisesti Mantasin tien pappiskoulusta sotatantereille, mutta ei unohda Mantasin rakkauselämää ja naisen asemaa sotien raiskaamassa Baltiassa.

Arunas Zebriunasin Devil´s Bride (Velnio nuotaka, 1973. 78 min. 35 mm) on puolestaan Johann Wolfgang von Goethen ja Klaus Mannin Fausteja parodioiva ”kaikkien aikojen elokuvamusikaali” pikkupiru Pinciukasista, joka helvetistä paettuaan tekee mylläri Baltargisille tarjouksen josta ei kannata kieltäytyä, eli viekoittelee myllärin vaihtamaan kauniin Jurga-tyttärensä valtaviin viljalaareihin.

Sarjamme toinen Zebriunas-elokuva Bread of Nuts (Riesutu duona, 1978. 66 min. 35 mm.) sen sijaan tarkastelee ihmisyyttä huomattavasti realistisemmista lähtökohdista ja tuloksena on Toisen maailmansodan aikaiseen kyläyhteisöön sijoittuva, lyyrinen ja samalla tragikoominen ja hyvin koskettava kuvaus ensirakkaudesta ja jäähyväisistä lapsuudelle, joista kumpikin loppuu sinä päivänä, kun Liuka-tyttö muuttaa vanhempiensa kanssa kaupunkiin ja Andrius-pojalle ei jää käteen muuta kuin heinähanko ja kasa haalistuvia muistoja. Erityismaininnan ansaitsee Viaceslavas Ganelinasin musiikki.
(K.P.)

Ohjelma:

Esityspaikka: Andorra (Eerikinkatu 11)
Elokuvat on tekstitetty englanniksi.
Esityksiin on vapaa pääsy.

Ma 09.03.

Kello 18.00:  Arunas Zebriunas: Devil´s Bride (Velnio nuotaka, 78 min. 1973, 35 mm) & Arunas Zebriunas: Riesutu duona (Bread of Nuts, 66 min, 1978 35 mm.)

Kello 20.30: Algimantas Puipa: The Devil´s Seed (Velnio sekla. 1979, 68 min.35 mm.)

Ti 10.03.

Kello 18.00: Algimantas Puipa: Elze´s Life (Elze iz Gilijos, 2000, 128 min. 35 mm.)

Kello 20.30: Marionas Gedris: Herkus Mantas (1972, 144 min. 35 mm.)

Järjestäjät pidättävät oikeuden muutoksiin.

Ohjelmistossa on aikansa kohudokumentti, helsinkiläisistä pultsareista kertova Musta Helsinki (1966) sekä pamppuun ja käsirautoihin uskonsa kadottaneesta poliisista kertova Päänsä siinä menettää, sanoi komisario (1983).

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

“Olen huonolla tuulella, kun katson tätä huimaa markkinavetoisuutta, joka ujeltaa korvissa kuin tuuli. Se on niin elämää hallitseva totaliteetti. Ihmiset ovat markkinatuotteita. Minulla on tästä painajaismainen visuaalinen kuva, jossa hirvittävä lauma virnuilevia kääpiöitä hyppii toistensa selässä ja tungeksii saman tunkion laelle, kun taustalla kiljuva kapitaali soittaa pirunviulua. Se on ahdistavaa, kaiken sulkevaa, tämä talouskielen papillisuus ja kattavuus. ’Pappien sinertävä atavismi,’ kirjoitti Pablo Neruda.”

-Eero Tuomikoski

Aika: lauanatai 17.1.2008, kello 12-18
Paikka: Andorra (Eerikinkatu 11)
Vapaa pääsy

Tv-ohjaaja Riitta Degerholm kuoli 18. syyskuuta 2008 Helsingissä 82-vuotiaana. Hän oli syntynyt Helsingissä 12. marraskuuta 1925.

Riitta Degerholm kuuluu suomalaisen tv-toiminnan pioneereihin ja saavutti arvostetun aseman TV1:n ohjelmantekijänä: toimittajana, tuottajana ja ohjaajana. Hän pääsi uuden kiehtovan välineen, television, ohjelmasihteeriksi vuonna 1958. Ensimmäiset tv-ohjauksensa Degerholm teki lastenohjelmien osastolle 1962.

Televisio imi puoleensa kykyjä yhteiskunnan eri puolilta. Siellä kohtasivat niin elokuvatyön osaajat kuin nuoret idearikkaat lahjakkuudet opiskelijamaailmasta. Tv-ohjelmatyön koulutusta ei ollut juurikaan tarjolla, mutta työssä oppimista sitäkin runsaammin. Niinpä Riitta Degerholm haki lisäoppia sekä Pohjoismaista ja suoritti BBC:n kaksi kuukautta kestäneen tv-tuottajakurssin.

Degerholm teki uransa aikana satoja tv-ohjelmia. Monet hänen TV1:n viihdeosastolla 1960-luvulla tekemistään ohjaustöistä – esimerkiksi Tuulimyllyt ja ensimmäisen tuotantokauden Jatkoaika-ohjelmat – nousivat nopeasti katsojien suursuosikeiksi. Suorien lähetysten menestyksellinen ohjaaminen kertoo nuoren Riitta Degerholmin monipuolisuudesta ja määrätietoisuudesta, huolellisesta valmistautumisesta ja rohkeudesta ottaa vastaan vaativia tehtäviä.

Eniten Degerholm nautti intiimien pienimuotoisten ohjelmien tekemisestä, koska hän tunsi niissä voivansa keskittyä parhaiten luovuuteen ja laatuun. Hän jätti kulttuuriperintönään jälkipolville monia hienoja taiteilijamuotokuvia, pienoisnäytelmiä ja tanssiteoksia.

Riitta Degerholm oli vaatimaton huippuammattilainen. Hän antoi töidensä puhua puolestaan ja jätti estradin julkisuutta enemmän kaipaaville. Degerholmin elämäntyö vaativassa joskin aliarvostetussa suomalaisessa tv-viihteessä kuuluu televisiomme ensimmäisten 50 vuoden merkittävimpien joukkoon.

Heikki Seppälä
Kirjoittaja oli Riitta Degerholmin lähin esimies ja työtoveri 1970-1987.
Riitta Degerholm sai Venla-patsaan ohjelmasta Yömusiikki – Brelin laulut (1989)
ja Venla-kunniamaininnat ohjelmista Tavallisen miehen tavaton onni (1983) ja Vuosikertaviihde (1984) yhdessä Mirja Pyykön ja Heikki Seppälän kanssa

Ohjelmisto :
mm Jatkoaika -Tuulimylly kooste
A la Laila I ja II  Laila Kinnunen parhaimmillaan
Kaksi Marjaa  – Marja Korhonen
Suuri lohduttaja –pienoisnäytelmä Saari Tarja-Tuulikki Tarsala ja Paavo Pentikäinen
Rakastaa  -ei  Saara Pakkasvirta
Lorca- sarja    Arja Saijonmaa
Yömusiikki – aikuisten yömusa . Neljä kaupunginteaterin näyttelijää esittävät runoilija Jaques Brellin lauluja
Pienoisbaletti Ratas ja perhonen  koreografia Arja Pessa
Tilaisuuden juontavat Heikki Seppälä ja Erkki Pohjanheimo
Yleisradio TV 1 Viihdetoimitus ominaisuudella

Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton
Tulet mukaan kuten paternosteriin !
Jokaisen ohjelman jälkeen tauko : puuterointi, tankkaus, keskustelu
Tule viihtymään  Vanhan Kunnon TV-viihteen pariin !
Riitta Degerholm sai Venala palkinnon mm Lorca –sarja ja Tavallisen miehen tavaton onni.
Tapahtuma toteutetaan myötämielisellä yhteistyöllä – tästä kiitokset:
Kari Pirhonen elokuvakerho Arkadin  ja Eva Lintunen Yleisradio TV-Arkisto

Lisätietoja:

YLE Elävä arkisto

Andorra

TV1:n Viihdetoimitus Wikipediassa

Päivän aluksi esitetään maailman kuuluisimman pornoelokuvan tekemisestä ja pornokulttuurin synnystä kertova dokumentti Inside Deep Throat.

Tämän jälkeen keskustellaan esimerkkien kautta pornosta ja pornon ja ihmisen suhteesta teemalla Pornon monimuotoisuus. Seminaarissa ovat mukana filosofian professori Timo Airaksinen, Pornoakatemia-tutkielman toimittanut taidehistorioitsija Harri Kalha, Sexpo-säätiön puheenjohtaja ja seksuaalietiikan tutkija Tommi Paalanen, kansanedustaja, hypnologi, psykologi, rock-muusikko Pertti “Veltto” Virtanen sekä tutkijatohtori Annamari Vänskä.

Päivän päättää Gerard Damianon taiteellisesti kunnianhimoisin työ, pornoelokuvan mestariteokseksi mainittu The Story of Joanna (esittely alla).

Helsingissä lauantaina 20.12.2008
Paikka: Andorra (Eerikinkatu 11)

Ohjelma:
15.30: Fenton Bailey & Randy Barbato: Inside Deep Throat (92 min., 2005. 35 mm.)
17.30: Pornon monimuotoisuus-seminaari
19.00: Gerard Damiano: The Story of Joanna (72 min, 1975. 35 mm.)

Päivälippu: 7 euroa
K-18
www.arkadin.fi
Puh: 050 4688713

Kiitokset: Night Visions/Antti Suonio ja co., Timo Airaksinen,
Andorra-kulttuurikompleksi/ Antti Halttunen, Harri Kalha, LIKE/ Tommi Tukiainen,
Nordic Film, Tommi Paalanen, Pertti Virtanen, Annamari Vänskä.

THE STORY OF JOANNA (1975)

“Everyone wants to be loved, don´t they?”

Gerard Damiano tunnetaan ainaisesti tahallisen hölmön Deep Throatin (1972) ohjaajana. Historiaa mullistanut mutta elokuvallisesti sangen epäkiinnostava työ kuitenkin kalpenee ohjaajan todellisten pääteosten The Devil in Miss Jones (1973) ja The Story of Joanna (1975) rinnalla. Molemmat ovat kuin Deep Throatin vastakohtia: synkkiä, taiteellisesti kunnianhimoisia tarinoita tuomituista sieluista matkalla helvettiin.

The Story of Joannan yhteydet S/M-kirjallisuuden klassikkoon O:n tarina (1954) ovat nimellisiä. Pornoelokuvan taitavimpiin näyttelijälahjakkuuksiin lukeutuva Jamie Gillis (1943-) esittää rikasta aristokraattia Jasonia, joka kietoo nuoren ja alistuvan Joannan (Terri Hall, 1953-2007) pauloihinsa. Sadomasokistisessa suhteessa osaa näyttelee myös bi-seksuaalinen hovimestari (Zebedy Colt, 1929-2004). Pelin taustalla kummittelee Jasonin synkeä mutta lohdullinen päämäärä.

The Story of Joanna on monessa mielessä poikkeuksellinen teos. Se on elokuvahistorian harvoja vakavasti otettavia yhdistelmiä hardcore-seksiä ja
sadomasokismia. Ballerinakoulutuksen saaneen Hallin alastontanssikohtaus on huikean kaunista katseltavaa. Miesten välisen seksin kuvaaminen heteroille suunnatussa elokuvassa on ollut uraauurtavaa ja hätkähdyttää yhä.

The Story of Joanna lukeutuu pornoelokuvan harvoihin todellisiin mestariteoksiin.
- Anonyymi