Arkadin ry

Itsenäisyyspäivätrippi 6.12.2012

Posted in Uncategorized by arkadin on marraskuu 23, 2012

Elokuvakulttuuriyhdistys Arkadin esittää 6.12.2012 klassikkodokumentit Tauno Palo, Olavi Virta ja Tapio Rautavaara.

Tapahtuman alustaa Peter von Bagh.

Luvassa on siis kolme tuntia kansakunnan tunteiden ja unelmien historiaa sen tulkitsijoista ja tekijöistä suurimpien elämänä ja kokemana!

Itsenäisyyspäivätrippi jatkaa Arkadinin 6/12-elokuvien sarjaa. Aikaisempien vuosien ohjelmisto sisältää mm. teokset Kahdeksan surmanluotia, Rauta-aika, Pankkiherroja, Elokuu ja Yhden miehen sota.

6.12.2012
15.00: Olavi Virta (1972, 30 min.)
15.45: Tauno Palo (1981, 59 min.)
17.00: Tapio Rautavaara (1980, 74 min.)

Esityspaikka: Andorra (Eerikinkatu 11)

Vapaa pääsy.

Lisätietoja:
Kari Pirhonen, Arkadin ry:n pj
0504688713
karipirhonen@luukku.com
arkadin.wordpress.com

Kiitokset:
YLE, Eerikinkadun kulttuuriravintolat, LIKE.

Arkadinin toiminta jatkuu Helmikuussa 2012 Suomi-Venäjä-seuran kanssa järjestettävän Venäläisen elokuvan festivaalin merkeissä.

Lauri Timonen: Isänmaan kasvot

Olavi Virta (1972)
Tapsa – Viiltoja reissumiehen elämästä (1980)
Tauno Palo (1981)

Dokumenttiessee on oma elokuvatyylinsä, jonka ulkomaisia mestareita ovat esimerkiksi Chris Marker ja Marcel Ophuls. Suomessa lajin pioneerityötä 70-luvun alusta lähtien tehnyt Peter von Bagh on sen suvereenein taituri. Ohjaajan töissä yksityisen kohtalot ja kertomukset nivoutuvat historian suureen kuvioon ja ihminen käy dialogia aikaa vasten. Viihde-elokuvat ja iskelmät saavat ansaitsemansa arvostuksen ”kansakunnan salattuna muistina”, oman syntyhetkensä herkimpinä ja tarkkavaistoisimpina antureina. Korkean ja matalan aineksen leikkauspisteet hämärtyvät tai menettävät merkityksensä.

Elokuvakerho Arkadinin perinteeksi muodostuneen itsenäisyyspäiväjuhlan kolme elokuvaa voisi hyvin hahmottaa vapaamuotoiseksi trilogiaksi. Niiden päähenkilöt Olavi Virta (1915–1972), Tapio Rautavaara (1915–1979) ja Tauno Palo (1908–1982) edustavat kaikki sodan läheltä nähnyttä sukupolvea ja heistä kukin on käynyt läpi viihdyttämisen monisärmäisen korkeakoulun; kokenut huiput ja laskut, menestyksen faustiseen hintaan kuuluvan kovan ja kuluttavan arjen, bändäreiden riemun ja kriitikoiden raivon.

”Moneen tuoppiin jo kourani tarttua sai
Tämän kirjavan kulkuni tiellä.
Moni tuoppini hauskasti tyhjeni kai,
Kait se katkera ollut on niellä.
Joka tuopista jälkiä pöytään jää
Ja ne montakin muistoa säilyttää.
Itse tuoppini jäljet mä tunnen.”
(Tapio Rautavaara / Tuopin jäljet)

Tauno Palo oli Suomen suurin näyttelijä, studiokauden rakastetuin filmitähti ja saamiaan rooleja monipuolisempi taituri, joka hallitsi myös laulamisen, vaikkei pitänyt itseään sen suhteen varsinaisena ammattilaisena. Olavi Virta lauloi tangoa paremmin kuin kukaan toinen, näytteli elokuvissa ja lukeutui Suomen eniten levyttäneisiin artisteihin. Tapio Rautavaara lauloi, sävelsi, sanoitti, esitti elokuvissa omien sanojensa mukaan ”ensilikistäjiä” ja voitti vielä – ikään kuin ylimääräisinä iltapuhteina – keihäskultaa olympialaisissa ja jousiammunnan maailmanmestaruuden joukkuekilpailussa.

Von Baghin elokuvissa vanhojen miesten kasvot kertovat tarinoita muutenkin kuin puhumalla. Pispalan kodissaan elämänsä viimeisenä vuonna haastatellun Olavi Virran hauras olemus saa taustalla soivien kappaleiden myötä rinnalleen laulajan äänen vastaansanomattoman voiman. Musiikki kohtaa arkistomateriaaliin liitettynä historian liikkeen ja ristiviiltoina kuullaan ja nähdään esimerkiksi Sinitaivas ja Marsalkka Mannerheimin hautajaiset (1951) tai Soria Moria ja Kyllikki Saaren viimeinen matka (1953). Lähtöjen tunnelmassa ja sotien jälkeen uudelleen rakentuvan Suomen vaiheissa asuu silti myös tulevaisuudenuskoa, jonka välittäjänä juuri taide tavoitti kansalaisten salatuimmat ajatukset.

”Kun kerran kuljin mietteissäin
Ja tunsin tuskaa polttavaa.
Kun aivan yksinäin
Mä kuljin allapäin
Jo hetken toivoin kuolemaa.
Vaan silloin yöhön hiljaiseen
Soi sävel joka kaiken muuttaa.
Se mieleen väsyneen,
Tuo toivon uudelleen,
Ja häntä lohduttaa.
Tää sävel kaunis kun soi,
Kaiken muuttaa se voi,
Mielen kirkkaaksi saa,
Huolet voi unhoittaa. 
Vuoksi sävelmän tään
Hetkeks haaveisiin jään.”
(Olavi Virta / Ennen kuolemaa)

Kolme henkilökuvaa kasvavat paitsi kertomukseksi suurten taiteilijoiden elämästä, myös eräänlaiseksi kuolemanuneksi. Tapsa-elokuvan viimeisessä kuvassa Rautavaara lähtee kotoaan seuraavalle keikkamatkalleen, mutta kulkee samalla myös kohti pian kuvausten jälkeen tapahtunutta tapaturmaista kuolemaansa. Virta käpertyy makaamaan sänkyynsä ja kuuntelee levyltä nuoruuden – voimiensa päivien – levytystä. Vuosi elokuvan valmistumisen jälkeen menehtynyt Tauno Palo seisoo harmaantuneena vanhana miehenä puiden keskellä ja hänen katseestaan välittyy voimakkaana koko elämän rajallisuus, ikuisesti kadotettu aika ja talviteloilleen mennyt maailma. Jotakin runollista on ehkä siinäkin, että kaikki kolme on haudattu samaan maaperään, Malmin hautausmaalle.

Von Baghin elokuvat ovat myös tutkielmia suomalaisesta onnesta, sitkeydestä, kohteidensa karismasta ja niistä erityispiirteistä, jotka joskus kohottavat jonkun yksilön muiden edelle. Hänen päähenkilönsä esiintyvät vaatimattomina ja itseään korostamattomina, heittävät huulta ja kieltäytyvät korkeamman taiteilijuuden mantteleista. Palo-dokumentin tapauksessa ohjaaja on kertonut ajatelleensa pitkään, ettei ollut saanut tästä haastatteluissa mitään irti, kunnes ymmärsi leikkausvaiheessa suuren näyttelijän kertoneen omalla tavallaan ja kielellään kaiken oleellisen.

”Ne vahvimmat miehet ei ehjiksi jää.”
(Tauno Palo / Ruusu on punainen)

Suomalaisen taiteen ja viihdyttämisen kolme rakastettua mestaria muodostavat yhdessä eräänlaisen isänmaan kokokuvan, häivähtävän ajatuksen siitä mitä suomalaisuus saattaa kauneimmillaan ja parhaimmillaan merkitä. Vaikka heidän haikeiden hymyjensä taustalla läikähtelevät myös laulujen lunnaat ja pullojen varjot, kohoaa rosoisten ihmiskohtaloiden rinnalle myös vahva näky oman aikakautensa tunnoista ja tunteista: nuoruudesta, onnesta, rakkaudesta ja elämänilosta. Tarmo Mannin Tauno Palosta lausumat sanat sopivat hyvin määrittelemään myös Tapio Rautavaaraa ja Olavi Virtaa:

”Tauno Palo rakensi minänsä, henkilökulttinsa ja taiteellisen minuutensa kolmen kulminaation varaan. Ensimmäinen on ’kuusessa on käpy’, toinen on ’isänmaa on luminen’ ja kolmas ’äiti on pyhä’. Siis näin arvokkailla asioilla ihminen pääsee niin pitkälle ja niin lähelle ryöstämään Suomi-neidon ja Suomi-äidin sydämen.”

Kuvia ja unelmia – Slovakialaisen elokuvan juhlasarja

Posted in Uncategorized by arkadin on maaliskuu 6, 2012

Martin Šulíkin elokuva Gypsy on menestynyt mainiosti festivaaleilla.

Aki Kaurismäen visioima Kuvia ja unelmia tuo valkokankaalle 35 mm. formaatissa slovakialaisen elokuvan parhaimmistoa ja valkokankaan eteen slovakialaisia elokuvantekijöitä.

Juhlasarjan esitykset ovat Helsingissä 20. – 23.3.2012 ja Tampereella 26.3. – 4.4.2012. Esityksiin on vapaa pääsy ja elokuvissa on englanninkielinen tekstitys.

Klassikoita, uutuuksia, animaatioita ja dokumentteja sisältävä Kuvia ja unelmia todistaa eurooppalaisen elokuvakulttuurin monimuotoisuudesta. Samalla jokainen teos muistuttaa siitä, että yksilön tai kansakunnan arvon mittariksi ei riitä pelkkä BKT, ja että halutessaan elokuva yhä edelleen laajentaa tajuntaamme ja kykyämme ymmärtää toiseutta ja todellisuutta.

Aikataulut ja elokuvien esittelyt festivaalikatalogissa (pdf, 12 MB).

Pellonpään ja Pöystin tähdittämä Pankkiherroja 6.12.

Posted in Uncategorized by arkadin on marraskuu 29, 2011

”Pellonpää on Pankkiherroissa aivan maaginen. Se ikään kuin leijailee. Viimeisinä aikoinahan Peltsin yhtäläisyydet Toivo Mäkelään lopullisesti paljastuivat…”
– Aki Kaurismäki

Elokuvakulttuuriyhdistys Arkadin jatkaa itsenäisyyspäiväelokuvien sarjaansa Sulevi Peltolan ohjaamalla, tähänkin ahneutta ja keinottelua seuraavan taloudellisen ja henkisen romahduksen aikaan niin hyvin sopivalla Eino Leino-filmatisoinnilla Pankkiherroja (1993). Pääosissa näyttelevät Matti Pellonpää & Lasse Pöysti.

Tervetuloa!
Kari Pirhonen, Arkadin ry:n ohjelmistosuunnittelija

Aika: 6.12.2011 kello 15.00.
Paikka: Andorra (Eerikinkatu 11).
Vapaa pääsy.

Kiitokset:
Eerikinkadun kulttuuriravintolat, Like/Tommi Tukiainen, Yleisradio

Lauri Timonen: Pankkiherroja

Eino Leinon julma, tyyliltään jonnekin Kafkan ja Gogolin puoliväliin sijoittuva satiiri muistuttaa avointa sotatilaa. Rahamaailman likaviemäreitä henkilökohtaisen riskinoton äärirajoilla koluavien bisnesmiesten kohtalot päättyvät toistuvasti yksinäisiin pistoolinlaukauksiin, aivan kuin samaa ikiaikaista ja ennalta määrättyä kaavaa noudattaen.

Hämmentävintä ja pelottavinta Pankkiherroissa (1914) on tarinan täydellinen ajattomuus. Vuoden 2011 perspektiivistä on helppoa aistia Islannin, Kreikan, Irlannin tai Italian tilanteille ominaiset taustarakenteet. Vastaavasti Leinon päähenkilöiden seksuaalisesti ja päihteidenkäytöllisesti holtiton hummaaminen tuo auttamattomasti mieleen Wall Streetin – ”rahan ja vallan kadun” – keinottelijoille tyypillisen kokaiinin ja prostituoitujen tarjoamien hetkellisten hurmosten unitilan, jossa illuusio ja itsepetos ovat nielaisseet sisuksiinsa kaiken todellisuudentajun ja lopulta ihmisyydenkin.

Leinon keskushenkilö Antti Puuhaara on häivyttänyt itsestään kaikki talonpoikaisesta syntyperästä muistuttavat piirteet. Keplottelun ja likaisen laskelmoinnin lähes symbioottiseksi oheisilmiöksi kasvaa pian myös erotiikan ja syrjähyppyjen syöksykierre, joka ajaa aviossa olevan perheellisen miehen yhä syvempään turmioon.

Leino kirjoittaa:
”Pankissa hän oli sama säntillinen, täsmällinen virkamies kuin ennenkin, mutta päivä päivältä aina haluttomampi ja ikävystyneempi, toimien yhä enemmän ikään kuin ulkopuolelta itseään. Hänen henkinen painopisteensä alkoi siirtyä vitkaan ja varmasti sinne, minne jo heti oli siirtynyt hänen aistillisensa. Erotiikka sai yhä suuremman vallan hänessä. Hän, joka oli ollut niin monta vuotta naimisissa, huomasi nyt vasta, ettei hän vielä tähän saakka ollut tiennyt, mitä todellinen, hillitön, pakanallinen rakkausnautinto olikaan…Tähän mädätyksen maailmaan, tähän saastaisten intohimojen pohjattomaan kuiluun ja pyörteeseen syöksyi Antti nyt kaikkine irtipäässeine aisteineen ja nautintohaluineen aina syvemmälle.”

Fennian, Kämpin ja Catanin kabinettien varjomaailmat vetävät lopulta syntiset ja paatuneet sielut mukaansa, yksi kerrallaan, mutta rattoisat kokkapuheet ja kosteaa täyteyttään loiskuvat maljat alkavat kohta osoittaa hedonistisissa nautiskelijoissaan myös myrkytyksen oireita. Pian on enää mahdotonta erottaa narria yli-ihmisestä ja hellyyttä petomaisuudesta. Ja kaiken temmeltämisen varjossa lähestyy myös ratkaisun viimeiset avaimet sisältävä yhtiökokous…

Alkuperäisen kirjan alaotsikko – ”Kuvaus nykyaikaisesta suomalaisesta liike-elämästä” – pitää yhä tänäkin päivänä kutinsa. Sulevi Peltolan vuonna 1993 ohjaama yhdeksänosainen televisiosarja hyödyntää kerronnassaan noihin aikoihin vielä uudenkarheaa taustakuvatekniikkaa, jossa henkilöt elävät keskellä vanhoista arkistofilmeistä luotua helsinkiläismaisemaa.

Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään ”entisistä ajoista”, sillä kulisseista ja talojen seiniltä saattavat välillä kurkistaa esimerkiksi alati ajankohtaisen Paavo Väyrysen juonikkaan kehäketun kasvot.

Vanhan tekstin ja modernin kerrontaratkaisun välinen ristiriita tuottaa Peltolan sarjaan kiehtovan kokonaismaailman, joka tukee ennemminkin päähenkilön harhaista ja moniaalle polveilevaa mielenmaisemaa kuin luo varsinaista autenttista aikalaistunnelmaa. Kertojahahmona toimii Lasse Pöysti ja varsinaisessa pääroolissa seikkailee Eino Leinoa suuresti ihaillut Matti Pellonpää, jonka yhdeksi viimeisistä töistä Pankkiherroja jäi. Sähköisissä kulisseissa luontevasti eksyneenä hahmona huojuva näyttelijä tuo tulkintaansa aitoa kalpeutta ja rappion vimmaa.

Aki Kaurismäki on todennut tästä roolityöstä: ”…Peltsi on siinä aivan maaginen. Se ikään kuin leijailee. Viimeisinä aikoinahan Peltsin yhtäläisyydet Toivo Mäkelään lopullisesti paljastuivat…”

Kaupunkimaiseman kalvas valo toreineen, kujineen ja satamineen muodostuu oivalliseksi kulissiksi tälle hiipimällä toteutetulle kujanjuoksulle, jossa riemun ja remuamisen lunnaat odottavat mahdollisesti jo seuraavan kulman takana ensimmäisen viivästyneen maksuerän suorittamista ja liike-elämän kapea ja nihkeä moraali astuu huoletta ja huomaamatta suoraan Leinon kuvaamista viime vuosisadan alun tunnelmista sekä 1980-luvun bisneshurmoksen aiheuttamiin katkeriin, paljonkin nähneitä silmiä kirveleviin jälkihöyryihin, että – paradoksaalista kyllä – myös suoraan vuoden 2011 itsenäisyyspäiväänsä viettävän globalisoituneen Suomen kapitalistiseen ytimeen.

Eino Leinon, Lauri Timosen ja muiden lähteiden pohjalta.

Eurooppalaisen nykyelokuvan palkittua parhaimmistoa ilmaisnäytöksinä Helsingissä 28.11.- 30.11.2011.

Posted in Uncategorized by arkadin on lokakuu 13, 2011

Prieš parskrendant į žemę / Before Flying Back to Earth

Vaikka pääkaupunkiseudulla järjestetään lähes päivittäin erilaisia elokuvakulttuuritapahtumia yllättävän moni eurooppalaisen elokuvan ylistetyimmistä ja kiinnostavimmista tuotoksista jää täällä näkemättä.

Tästä hyvä esimerkki on arvostetun Directors Guild of America-palkinnon saanut (“Outstanding Directorial Achievement in DOCUMENTARY”) ja muutenkin ympäri maailmaa kultaa ja kunniaa kerännyt Before Flying Back to the Earth.

Kolmannen liettualaisen elokuvan viikon aluksi 28.11. Helsingin ensi-iltaansa tuleva ja ylipäänsä Suomessa ensimmäisen tai toisen kerran esitettävä Before Flying Back to the Earth on koskettava mutta ei kosiskeleva kuvaus syöpäosaston lapsista, joita jokaisessa kuvassa teknistä taituruuttaan osoittava ohjaaja Arunas Matelis kohtelee sellaisella herkkyydellä ja hienotunteisuudella, että nopeasti katsoja alkaa suhtautua noihin urheisiin, sairaala-arjen ja sytostaattihoitojen keskellä usein koko lyhyen elämänsä viettäviin pikkupotilaisiin kuin omiin perheenjäseniinsä.

Toisin kuin Suomi, Liettua ei kuitenkaan ole pelkkä yhden elokuvaohjaajan maa. Kun toimittaja Timo Malmi kirjoitti muutaman vuoden takaisessa Filmihullu-lehdessä nuoremman polven tekijöistä, joihin on liitettävissä termi “auteur” ja joiden tuntemusta hän piti osana taistelevaa elokuvasivistystä, yksi tekstissä nimetyistä olikin baltialaisen elokuvan supertähti Sharunas Bartas.

Hänen esitämme ajankohtaisen mafia-odysseian Eastern Drift. Pariisissa, Vilnassa ja Moskovassa kuvatun tarinan pääosassa on Bartasin itsensä näyttelemä Gena, kyyninen mutta romanttinen huumediileri, joka turhaan etsii Sasha-huoransa kanssa onneaan juhlapuheissa niin solidaarisessa mutta todellisuudessa vain vahvimman voimaan uskovassa viidakossa, jonka nimi on Eurooppa.

Liettuaviikon kolmas ja neljäs elokuva sijoittuvat molemmat neuvostoaikaan mutta aihetta hieman erilaisista näkökulmista lähestyen. Lähes kaikki liettualaiset elokuvapalkinnot poiminut Vortex on kertomus sirpin ja vasaran kalskeessa eläneestä sukupolvesta, jonka jokainen jäsen vaikuttaisi degeneroituvan omalla tavallaan. Nykyelokuvalle harvinaisesti Vortex on mustavalkoinen, koska ohjaaja Gytis Luksasin mielestä kaikki muut värit ovat Neuvostoliittoa kuvatessa tarpeettomia.

Kansainvälisesti noteerattu The Balcony puolestaan tiivistää aiheensa johonkin Googlen karttapalvelusta tuskin löytyvään pikkukaupungin kerrostaloon. Aikuisilla on vaikeuksia elämässä ja parisuhteissa mutta lapset eivät kuitenkaan lannistu vaan etsivät maailmasta sitä kauneutta mikä sieltä vielä ehkä on löydettävissä.

Kari Pirhonen, Arkadin ry:n pj

Liettuaviikon aikataulu:
Ma 28.11.2011 kello 18.00: Arunas Matelis: Before Flying Back to the Earth (52 min, 2005)
Ma 28.11.2011 kello 19.15: Gytis Luksas: Vortex (140 min, 2009)
Ke 30.11.2011 kello 18.00: Sharunas Bartas: Eastern Drift (111 min, 2010)
Ke 30.11.2011 kello 20.15: Giedre Beinoriute: The Balcony (2008, 48 min.)

Esitykset Andorrassa (Eerikinkatu 11)
Vapaa pääsy.
Tekstitys englanniksi.
Järjestäjät pidättävät oikeuden muutoksiin

www.donelaitis.fi
www.arkadin.wordpress.com

Tapahtuman järjestävät:
Donelaitis-seura & Arkadin-elokuvakulttuuriyhdistys.

Kiitokset:
Liettuan suurlähetystö, elokuvien oikeuksien omistajat, Craft Finland Oy, Markku Eriksson, Eerikinkadun kulttuuriravintolat.

”Suomen suurimman valkokankaan” juhlahetkiä

Posted in Uncategorized by arkadin on maaliskuu 16, 2010

Kino Lokakuu

Posted in Uncategorized by arkadin on lokakuu 10, 2009

Venäläisen nykyelokuvan festivaali Kino Lokakuu (13.10. – 18.10.2009)  on aina ollut tasapainoinen sekoitus votkaa, filmiä ja hyvää musiikkia. Siksi ja perinteiseen tapaan vuoden 2009 Kino Lokakuukin huipentuu Kulttuuriravintola Dubrovnikissa 17.10. järjestettävään musiikilliseen illanviettoon.

Illan aloittaa Tomi Leppäsen Bulat Okudzava-konsertti, joka tekee kaikille tiettäväksi, miksi Okudzava on Vladimir Vysotskin rinnalla kaikkien aikojen suosituin ja tunnetuin neuvostoliittolainen trubaduuri. Okudzavan venäläistä kansanrunoutta ja ranskalaista chansonia yhdistävät, tavallisista ihmisistä tavallisilla sanoilla kertovat laulut kulkivat ensin suusta korvaan kunnes saavuttivat sellaisen aseman, että jopa puolueen oli kumarrettava niiden edessä.

Illan päättää rautalankaa ja suomalaisvenäläistä iskelmämelankoliaa elämää suuremmassa paketissa tarjoava Aleksi Aava Band, joten ”laitetaan soitto soimaan, kannat kattoon ja jengi joraamaan!”

FILMISOTURI – ANSSI MÄNTTÄRI 40 VUOTTA ELOKUVAN ETULINJASSA

Posted in Uncategorized by arkadin on toukokuu 15, 2009

15.5.-16.5.2009: Elokuvateatterit Andorra ja Orion sekä ravintola Dubrovnik

Vuonna 1969 ensimmäisen elokuvansa ohjannut Anssi Mänttäri on niitä harvoja suomalaisia elokuvan tekijöitä, joihin yhdistettynä termi “auteur” kuulostaa muultakin kuin ranskalaiselta pierulta.

Arkadin-elokuvakerhon, Risto Jarva-seuran ja Kansallisen audiovisuaalisen arkiston yhteinen Filmisoturi – Anssi Mänttäri 40 vuotta elokuvan etulinjassa-viikonloppu  15.5.-16-5.2009 todistaa Mänttärin merkityksestä niin elokuvien kuin keskustelujenkin kautta.

Tapahtumaan saapuvat vieraiksi mm. Matti Ijäs, Heikki Katajisto, Timo Linnasalo, Pauli Pentti, Paavo Piskonen, Martti Suosalo ja Markku Toikka. Ravintola Dubrovnikissa järjestettävässä pääjuhlassa musiikista vastaavat Monna Kamu ja Ilmo Peitso, Aleksi Aava Band sekä 50-vuotisjuhlakonserttinsa soittava Anssi Mänttärin Yhtye. Viikonlopun jälkeen Mänttäri-elokuvien sarja jatkuu elokuvateatteri Orionissa aina heinäkuun loppuun asti (elokuvaesittelyt: Orion-katalogi 2/2009 ja www.kava.fi).

Markku Varjolaa lainaten “Anssi Mänttärin curriculum vitae muodostaa epävirallisen ja epämuodollisen, mutta samalla tarkan ja arvokkaan ajankuvan Suomesta.”

Samalla Mänttäri on mies, joka toi rock’n rollin suomi-filmiin; vaihtoi ladot kapakoihin,  modernisoi elokuvan kielen ja ylipäänsä tavan tehdä elokuvaa sekä kykeni ja kykenee käsittelemään myös yhteiskunnallisia ja sosiaalisia kysymyksiä, kuten köyhyyttä ja yksinäisyyttä, itseironisesti ja satiirin keinoin vain sanottavan kannalta oleelliseen kaiken huomionsa keskittäen. Mänttärin elokuvat poikkeavatkin valtavirroista ja genreistä, pilkkaavat tukintoja ja tendenssejä, ovat aina omanlaisia ja omannäköisiä, rajattomassa rohkeudessaan ja loputtomassa kokeilunhalussaan ainutlaatuisia suomalaisen elokuvataiteen mestariteoksia.

Ohjaamisen ja käsikirjoittamisen ohella Anssi Mänttäri on toiminut Reppufilmin ja  Filmiauerin toimitusjohtajana sekä Villealfan tuotantopäällikkönä ja kansainvälistäkin mainetta saavuttaneiden elokuvan tekijöidemme opettajana. Tästä viimeisestä muistuttaa Koeputkessa Anssi Mänttäri-seminaariin sisältyvä elokuvakulttuurihistoriallinen harvinaisuus, Timo Linnasalon koostama Kuningas lähtee Ranskaan-elokuvan kuvauspäiväkirja. Tämän lisäksi  Mänttäri on (mm.) näytellyt lukuisissa elokuvissa, viimeksi edellä mainitun seminaarin aluksi esitettävässä Lauri Timosen Jeanne d´Arcissa, jossa Mänttäri luo yhden noista hänen omista elokuvistaan tutun “valkopukuisen harhailijan”, jonka on vaikea löytää paikkansa maailmasta, jos hän sitten sitä edes haluaa löytää.

K.P.

OHJELMA:

15.5.2009 (Orion)

16.45: Morena (1986, 64 min.) – vieraina Heikki Katajisto ja Paavo Pentti
18.45: Salama (1986, 50 min.) ja Kello (1984, 67 min.) – vieraana Paavo Piskonen
21.15: Rakkauselokuva (1984, 73 min.) – vieraana Markku Toikka

16.5.2009 (Orion)

14.45: Muuttolinnun aika  (1991, 95 min.) ja Siihen aikaan kun isä lipputangon osti (1995, 6 min.) – vieraana Timo Linnasalo
16.45: Palkkasoturi (1997, 75 min.) – vieraina Martti Suosalo ja Olli Vesala

16.05.2009  (Andorra ja Dubrovnik)

19.30: Lauri Timosen Jeanne d´Arc (2008, 22 min.)
19.54: Koeputkessa Anssi Mänttäri. Seminaarissa analysoidaan Mänttärin elokuvia parhain käytettävissä olevin voimin ja katsotaan välähdyksiä Timo Linnasalon leikkaamasta Kuningas lähtee Ranskaan-elokuvan kuvauspäiväkirjasta
21.00: Laulaa Monna Kamu, säestää Ilmo Peitso
21.30: Anssi Mänttärin Yhtyeen 50-vuotisjuhlakonsertti
Sessio 1: AMY esittää Asko Mänttärin säveltämää musiikkia Anssi Mänttärin elokuviin
Sessio 2: AMY vaihtaa jamille
23.00: Aleksi Aava Band
Ohjelmassa valkokankaalta ja levylautaselta tuttua iskelmämusiikkia

Liput:
Orion: 4 euroa klubikortilla ja 5 euroa ilman klubikorttia
Andorra ja Dubrovnik: vapaa pääsy

Järjestäjät pidättävät oikeuden muutoksiin.

Kiitokset: Like/ Tommi Tukiainen

Lisätietoja:
www.arkadin.fi
www.ristojarvaseura.fi
www.kava.fi

Klassikoita lähiöihin -viikonloppu 27. – 28.3.

Posted in Ohjelmisto by arkadin on maaliskuu 18, 2009

chaplinin_poika2

Alussa oli Aatami ja Eeva, sitten mies ja elokuvakamera. Tästä lähtökohdasta ponnistaen elokuvakulttuuriyhdistys Arkadin laajentaa toimintaympäristöään Helsingin lähiöihin varusteinaan 16 mm:n projektori, valkokangas ja nippu filmikeloja. Omalta osaltaan Klassikoita lähiöihin-viikonloppu siis muistuttaa ajasta, jolloin elokuva eli siellä missä ihmisetkin ja kulttuuritapahtumia järjestettiin muuallakin kuin palatseissa ja ydinkeskustassa.

Elokuvien lisäksi Klassikoita lähiöihin -viikonloppuun sisältyy kaksi konserttia: Tekno-Potemkinissa Jani Purhonen (laptop), Lauri Kivelä (syntetisaattori) ja Ville Vaarne (muut äänitehosteet) seilauttavat Sergei Eisensteinin 2000-luvulle. Aleksi Aava Bandin rautalankamusiikki puolestaan täyttää salin salatulla surulla ja elämää suuremmilla iskelmillä.

Huolellisen kenttätyön jälkeen “elokuvateattereiksi” on valittu lähiökulttuuritapahtumissa aina aktiivisesti mukana oleva Kontulan Wenla, mitä aristokraattisimman katseluympäristön takaava Malmin Malmintorin salonki ja sikaarihuone, valkokankankaan ja tanssilattian luonnollisesti tarjoava Puistolan Domino sekä aidon lähiötunnelman luova Myllypuron Kummisetä. Näiden lisäksi elokuva viedään perjantain ja lauantain aikana satunnaisesti valittaviin paikkoihin tyyliin ”ex tempore.”

Panssarilaiva Potemkinin tavoin kaikki esitettävät elokuvat ovat keveitä, kestäviä ja ajatuksia herättäviä, kuten Chaplinin poika. Koska Arkadin on myös raittiusyhdistys, yksi viikonlopun teemoista on liiallisen alkoholinkäytön vaaroista muistuttava elokuvasarja Olutta ja slapstickia. Kotimaisista klassikoista mukaan on valittu suomalaisen elokuvan ja Åke Lindmanin (11.1.1928 – 3.3.2009) näyttelijäntyön hienoimpiin saavutuksiin lukeutuva Valkoinen peura.

Kaikki kopiot 16 mm. Esityksiin on vapaa pääsy.
Ohjelma:

Pe 27.3, kello 16.00: Ravintola Kummisetä (Myllypuron ostoskeskus): Charles Chaplin: Hiljainen katu & Erik Blomberg: Valkoinen peura

Pe 27.3, kello 21.00: Ravintola Wenla (Kontulan ostoskeskus): Sergei Eisenstein: Panssarilaiva Potemkin; säestys Jani Purhonen (laptop), Lauri Kivelä (syntetisaattori) ja Ville Vaarne (muut äänitehosteet). Alkukuvina Kännissä ja Charles Chaplinin Siirtolainen

La 28.3, kello 16.00: Ravintola Malmintori (Viljatie 4): Olutta ja slapstickia: W.C.Fields: Kohtalokas tuoppi, Ohukainen ja Paksukainen: Iloiset kaverit & Charles Chaplin: Parantola

La 28.3, kello 19.00: Ravintola Domino (Ajurinaukio 5): Charles Chaplin: Chaplinin poika

La 28.3, kello 21.00: Ravintola Domino: Aleksi Aava Band

Kiitokset: Aleksi Aava Band/Ray Rummukainen, Markku Eriksson, Riitta Häkälä, Kava/Mirkka Maikola & Tommi Partanen, Jaakko Karhunen, Asko Keränen, Lauri Kivelä, Like/Tommi Tukiainen, Veli-Pekka Makkonen, Oulun elokuvakeskus/Eero Leiviskä, Jani Purhonen, Esa Pälve, Ravintola Domino, Ravintola Kummisetä, Ravintola Malmintori, Ravintola Wenla, Suomen kulttuurirahasto, Suomi-Filmi, Suomi-Venäjä-seura/Merja Jokela, Antti Suonio, Harri Tuominen, Ville Vaarne

Liettualaisia miekkaelokuvia, musikaaleja ja elokuvia rakastamisen vaikeudesta

Posted in Uncategorized by arkadin on maaliskuu 10, 2009

Arkadin-elokuvakerhon ja Donelaitis-seuran kolmannen Liettualaisen elokuvan viikon (9-10.3.2009) pääohjaaja on eurooppalaisen elokuvan kärkinimiin jo 1970-luvulta kuulunut Algimantas Puipa, jonka visuaalisuudeltaan huikea ja lukuisia elokuvapalkintoja voittanut The Devil´s Seed  (Velnio sekla, 1979. 68 min. 35 mm.) kertoo 1900-luvun alun sulkeutuneesta liettualaisesta maalaisyhteisöstä turhaan paikkaansa etsivästä äpäräpojasta. Jotain tehdäkseen hän ryyppää ja menee naimisiin naisen kanssa, jota ei edes kuvittele rakastavansa. Tunnelman ahdistavuutta lisää maailman toisella reunalla käytävä Venäjän ja Japanin välinen sota.

Puipa uudemmasta tuotannosta esitämme niin ikään historian kautta nykyaikaa heijastavan teoksen Elze´s Life (Elze iz Gilijos, 2000. 128 min. 35 mm.). Nyt tapahtumapaikkana on 1800-luvun puolivälin Preussi ja teemoina rakkaus, kosto ja anteeksiantaminen. Kuten kautta Puipan tuotannon, elokuvan tekninen toteutus on korkeinta eurooppalaisinta tasoa, ja preussilaisen kalastusmagnaatin ja köyhän liettualaisen kalastajan ja tämän tyttären tarinoista on luettavissa kulttuurien ja kansojen välinen törmäys ja ristiriita.

Olisi ehkä liioittelua kutsua Marionas Gedrisin Herkus Mantasta (1972. 144 min. 35 mm.) liettualaisen elokuvan Conan barbaariksi tai Aleksanteri Nevskiksi. Kyseessä on kuitenkin liettualaisen elokuvan suuri klassikko, miekan sälkettä, joukkokohtauksia  ja yhteiskunnallisuutta sisältävä kertomus teutoneja vastaan 1200-luvulla nousseesta vapaustaistelijasta ja Liettuan kansallissankarista Herkus Mantasista, joka tunnetaan myös nimillä Herkus Monte, Hercus ja Henricus Montemin. Elokuva kertaa yksityiskohtaisesti Mantasin tien pappiskoulusta sotatantereille, mutta ei unohda Mantasin rakkauselämää ja naisen asemaa sotien raiskaamassa Baltiassa.

Arunas Zebriunasin Devil´s Bride (Velnio nuotaka, 1973. 78 min. 35 mm) on puolestaan Johann Wolfgang von Goethen ja Klaus Mannin Fausteja parodioiva ”kaikkien aikojen elokuvamusikaali” pikkupiru Pinciukasista, joka helvetistä paettuaan tekee mylläri Baltargisille tarjouksen josta ei kannata kieltäytyä, eli viekoittelee myllärin vaihtamaan kauniin Jurga-tyttärensä valtaviin viljalaareihin.

Sarjamme toinen Zebriunas-elokuva Bread of Nuts (Riesutu duona, 1978. 66 min. 35 mm.) sen sijaan tarkastelee ihmisyyttä huomattavasti realistisemmista lähtökohdista ja tuloksena on Toisen maailmansodan aikaiseen kyläyhteisöön sijoittuva, lyyrinen ja samalla tragikoominen ja hyvin koskettava kuvaus ensirakkaudesta ja jäähyväisistä lapsuudelle, joista kumpikin loppuu sinä päivänä, kun Liuka-tyttö muuttaa vanhempiensa kanssa kaupunkiin ja Andrius-pojalle ei jää käteen muuta kuin heinähanko ja kasa haalistuvia muistoja. Erityismaininnan ansaitsee Viaceslavas Ganelinasin musiikki.
(K.P.)

Ohjelma:

Esityspaikka: Andorra (Eerikinkatu 11)
Elokuvat on tekstitetty englanniksi.
Esityksiin on vapaa pääsy.

Ma 09.03.

Kello 18.00:  Arunas Zebriunas: Devil´s Bride (Velnio nuotaka, 78 min. 1973, 35 mm) & Arunas Zebriunas: Riesutu duona (Bread of Nuts, 66 min, 1978 35 mm.)

Kello 20.30: Algimantas Puipa: The Devil´s Seed (Velnio sekla. 1979, 68 min.35 mm.)

Ti 10.03.

Kello 18.00: Algimantas Puipa: Elze´s Life (Elze iz Gilijos, 2000, 128 min. 35 mm.)

Kello 20.30: Marionas Gedris: Herkus Mantas (1972, 144 min. 35 mm.)

Järjestäjät pidättävät oikeuden muutoksiin.

Eero Tuomikoski -muistonäytös

Posted in Uncategorized by arkadin on helmikuu 17, 2009

Elokuvakerho Arkadin järjestää dokumentaristi ja elokuva-aktivisti Eero Tuomikosken (02.12 1935 – 14.02.2009) muistonäytöksen maanantaina 23.2.2009 kello 18.00 elokuvateatteri Andorrassa (Eerikinkatu 11).

Ohjelmistossa on aikansa kohudokumentti, helsinkiläisistä pultsareista kertova Musta Helsinki (1966) sekä pamppuun ja käsirautoihin uskonsa kadottaneesta poliisista kertova Päänsä siinä menettää, sanoi komisario (1983).

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

“Olen huonolla tuulella, kun katson tätä huimaa markkinavetoisuutta, joka ujeltaa korvissa kuin tuuli. Se on niin elämää hallitseva totaliteetti. Ihmiset ovat markkinatuotteita. Minulla on tästä painajaismainen visuaalinen kuva, jossa hirvittävä lauma virnuilevia kääpiöitä hyppii toistensa selässä ja tungeksii saman tunkion laelle, kun taustalla kiljuva kapitaali soittaa pirunviulua. Se on ahdistavaa, kaiken sulkevaa, tämä talouskielen papillisuus ja kattavuus. ’Pappien sinertävä atavismi,’ kirjoitti Pablo Neruda.”

-Eero Tuomikoski

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.